Mitäs muuta? Seinäjoella asustellaan edelleen eikä kissa-laumassa ole tullut muutoksia (koputtaa puuta). Milalle on ikää kertynyt noin 8,5 vuotta. Kesästä käytiin hammaskiven poistossa, muuten neiti on hyvässä voinnissa. Seralle puolestaan ikää on kertynyt noin 7,5 vuotta. Seralla on ollut hieman vaivana yskä, jolle ei varmaa syytä ole saatu vahvistettua. Astman tyylistä se on ja kortisonilla pysyy kurissa. Nyt seurataan onko jatkossa käytössä pistos/tabletit vai maskin kautta lääkitys. Itse olisin enemmän maskin kannalla, jos vaan sillä saadan yhtä hyvä vaste kuin pistoksella. Mahdolliset sivuvaikutukset olisivat pienemmät, mutta katsotaan jos/kun oireet palaavat, että mitä tehdään.
Savu täytti syksystä neljä vuotta ja elelee vielä leikkaamattona. Kotona merkkailua ei esiinnyt ja mouruamista lukuunottamssa ei juuri kollimaista käytöstä löydy. Joskus kyllä innostuu tyttöjä härnäämään, mutta saa yleensä hyvin äkkiä palautuksen maan pinnalle tytöiltä. Savu on ollut terve kuin pukki eikä rokotuksissa lukuunottamatta ole ell tarvinnut.
Tuhdilla on nyt ikää kahdensan kuukautta ja vähän päälle. Painoa herralla oli viime punnituksessa 4,7kg mikä on vain kilon vähemmän kuin Savulla. Saas nähdä mikä Tuhdin paino on tuossa parin vuoden kuluttua :D Näyttelyssä on käyty suhteellisen paljon ensimmäiselle vuodella kuten tuloksista näkyy. Ensivuodellekin on todennäköisesti tiedossa aika monta näytttelyä riippuen siitä kuinka Tuhti näyttelyissä viihtyy iän lisääntyessä. Jos kaikki menee hyvin niin kesällä suuntaamme Latviaan ulkomaan sertejä keräämään.
Työ ja työpaikka on pysynyt samana, työkaverit on hieman muuttuneet/lisääntyneet, mutta muuten pysyy samassa tilanteessa. Uutta eläinsairaalaa ei ole vielä saatu valmiiksi. Huhtikuussa pitäisi valmistua, mutta katsotaan kuinka sen kanssa vielä käy. Voi koittaa mielenkiintoiset ajat...
]]>
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/37629/lomake.html
p.s Tuhdin kotisivut
]]>
Omalle kohdalle tuota laulua ei sentään enää laulettu :D Toivon mukaan enää ei tarttekaan koulun penkillä istua. Eihän sitä toki ikinä tiedä, jos jotain hullua päähänpistosta lähtee toteuttamaan, mutta niin ei ainakaan taatusti lähivuosina tule tapahtumaan. Sen sijaan nuorin veljistä sai tänään tai eilen oikeastaan päätökseensä oman koulutuksen. Töitäkin on kuulemma heti tiedossa ja tietenkin hän oli piikittelemässä palkallansa, joka toki on huomattavasti korkeampi kuin omani tai itseasiassa kenelläkään muulla tämän perheen "lapsilla". Ei siinä mitään, hyvin tehty nuorimalta. Kaippa sitä pitäisi uskoa, että tuohonkin päähän on jossain vaiheessa jotain järkeä tulllut. Vaikka tokikin kun katsoo tuossa vieressä krapulaana pois nukkuvaa veljeä niin pitää ehkä vähän miettiä vielä sitä järjen saapumista :D
Tuli kokeiltua tällä viikolla myös köysilaskeutumista. Laskeutumiskohteena oli Pyynikin näkötorni. Matkaa alas oli 26m ja sää suosi, kerrankin :) Yllyttäjänä toimi Tia, joka oli pari viikkoa aiemmin kokeilemassa ja nauttinut suuresti kokemuksesta. Olihan se kyllä kokemus. Olin niin keskittynyt siihen laskeutumiseen, että en kyllä maisema tai mitään muuta ehtinyt katselemaan. Pitäis oikeastaan mennä toisenkin kerran, jotta ehtisi vähän muutakin ajattelemaan laskun aikana kuin "missä kädet, löysäänkö köyttä, mihin laitan jalat seuraavaksi" jne. En toki tiedä uskaltaisinko otattaa esim. samanlaista kuvaa itsestäni kuin Tia eli siis kädet irti narusta x-asennossa :D Se vaatis aika lailla uskalluksen keräämistä.
]]>
Kaiken kaikkiaan oli kyllä mukava reissu enkä pitäisi mahdottomana, että lähtisin joskus uudestaan :)
]]>Viime päivinä oloni ollut aika sekava. Jotenkin sitä pyrkii jatkamaan normaaliin tapaan, mutta ei sitä kykene olemaan täysillä mukana. Ja jotenkin sitä on hankala edelleen uskoa tapahtuneeksi. Koko ajanjakso tuntuu unelta ja sitä miettii, että onko kuvitellut kaiken. Vaikka samalla tietää totuuden ja myös tuntee sen. Leon ollessa läsnä tuntui siltä, kuin Leo olisi aina ollut siinä vierellä. Useita vuosia kuukausien sijaan. Ja nyt tuntuu siltä, kuin kaikki olisi mennyt ohi silmän räpäyksessä. Mitä se oikeasti olikin, vain ohikiitävä tähdenlento taivaalla.
Nytkin istun koneen edessä ja aloitan useita lauseita, mutta en osaa jatkaa niitä, joten poistan ne. Tuntuu kuin jotain tulisi sanoa, mutta en tiedä mitä tai miten. Ehkä asian käsittely on vielä kesken.
Onneksi on nuo muut kissat, en tiedä mitenkä muuten saisin itseni liikkeelle aamuisin. Töihin ei huvita mennä vaikka toisaalta työ vie ajatuksia muualle. Taisi silloin Tomun menetyksen aikana olla samanlaisia tunteita töitten suhteen. Ja kyllähän se silloinkin aikanaan helpotti, niin luotan siihen, että niinkäy nytkin. Tunteet selkenee ja kykenee ajattelemaan taas eteenpäin. Ja toivon mukaan jonain päivänä kykenen ja saan jälleen nauttia kissanpennun touhuista.
