Jaahas, oli näköjään taas kadonnut kaikki pohjakuvat sivuilta. Ompa tosi kivan näköinen tämä nytten, Jos vain osaisi itse tehdä niin helpottaishan se kummasti, kun ei tarttis sitten pikaisesti jostain hakea uutta. Eikä tulisi näitä yllätyksiä...

Viikonloppu ei mikään paras mahdollinen ole ollut. Surullisia uutisia kuullut tädiltä tai oikeastaan äidin kautta. Tädin Vieno-kissa on jouduttu lopettamaan tänä aamuna. Ikää ei neidillä ollut kuin pari kuukautta päälle vuoden :( Aivan liian nuorena joutui lähtemään. Ihan varmaa syytä Vienon kunnon romahdukselle ei ole, mutta avaus toivon mukaan tuo selvitystä asiaan. FeLV:iä tai autoimmuunisairautta on lääkäri epäillyt.

FeLV jos on kyseessä niin vähän aiheuttaa huolia itsellekin, vaikka sinänsä todennäköisyys siihen, että Tomu esmes olisi Vienolta tartunnan saanut on todella pieni. Ja tuo elokuussa otettu testi oli kuitenkin Tomulla negatiivinen. Lukemieni tietojen mukaan FeLV tarttuu syljen erityksellä ja Vieno ja Tomu eivät ole keskenään tapelleet tai toisiaan esim. pesseet ainaaan minun nähden, joten tartuntaa tuskin on tapahtunut. Mutta kyllä meni muutaman vilunvärähdykset selässä, kun tuon epäilyn kuulin. Mutta katsellaan ja odotellaan mitä sieltä avauksesta löytyy ja murehditaan asiaa vasta sitten.