Katosi sitten yhtäkkiä kokonaa kirjoitukseni, joten ei muuta kuin uusiksi meni.

Ihan ekaksi täytyy esitellä uusin jäsen: Savu, Touchant Magnifique Charme

Savu on kylä vallan mainiosti sopeutunut joukkoon. Ainoa "huolenaihe" on ollut Tomun lähentely yritykset, jotka ovat onneksi koko ajan vähenemään päin. Käynti laihialla taas vähän lisäsi aktiviteettia, mutta nytten tilanne on taas tasaantunut. Savu on alusta alkaen lähtenyt reippaasti tutkimaan paikkoja eikä ole antanut sähisevien kissojen häiritä menoa ollenkaan. Nopeasti poika on kyllä voittanut melkein kaikkien kissojen sydämet puolelleen. Ainoastaan Emppu ei ole pojalle lämmennyt, mutta eiköhän se siitä kun aikaa kuluu.

Hirmuinen energiapakkaus Savu myös on tai ehkä sitä on jo ehtinyt unohtaa kuinka paljon energiaa pennuilla on :D Kyllä on lelut ja muut kissat saaneet kyytiä, kun Savu haastaa leikkimään. Erityisesti pallo-lelut tuntuvat olevan pojan mieleen. Niiden perässä jaksetaan juosta ja välillä mennään vaan kolinalla seinään, kun jarrut ei tunnu aina toimivan ;)

Jostain syystä en saa täällä noita linkkejä esim. arvosteluisa toimimaan. Kokeilin tehdä erilaisia sivuja sinne, mutta mitään en saanut linkitettyä. Katsotaan nyt saanko tehtyä Savulle tänne sivujakaan. Sen sijaan tuonne Tomun kotisivuille olen saanut lisättyä nyt viimeisen arvostelun ja vähän päivitettyä kuvia. Savullekin on tulossa sivut sinne, kunhan saan tekstit ja kuvat laitettua.

Tomun olen ajatellut ilmoittaa tuonne poh-kikseen näyttelyyn seinäjoelle, päivä on vaan vielä vähän avoinna. Ja sitten täytyy tietenkin myös tuonne birmojen erikoisnäyttelyyn ilmoittaa, ehkä molemmmat pojat tulee sinne sitten.

Asunnon kanssa ollaan voitonpuolella mutta on tässä vielä hommaa edessä. Oohuoneen katto täytyy vielä maalata toiseen kertaan, eteinen maalata ja sitten on tuo kylppäri. Sinne on vasta ostettua lattiaa varten laatat, mutta niiden laiton ajankohta on vielä avoinna.  Eihän niillä sinänsä kiire ole, kun suihkua pystyy kuitenkin käyttämään.

Kuvia asunnosta ei ole vielä tiedossa, kun täällä on noita muuttolaatikoita vielä sen verran, ettei ihan kehtaa kuvata :D Toivon mukaan tässä parin viikon sisällä saisi kaikki laatikot purettua ja tavarat omille paikoillensa.