Juhannus sujui hyvin lämpimässä merkeissä minkä vuoksi kissatkin saivat nauttia runsaasta ulkoilusta. Harmi vaan, että hyttysiäkin sitten piisasi ja niimpä olen aivan eri kokoisen paukamien peitossa. Kuvia ulkoilusta ei valitettavasti ole, mutta empä tiedä olisinko saanut edesa ikuistettua tunnelmaa kameralle. Leo erityisesti nautti vanhempien takapihasta. Sellaistakin pukkilaukka-hyppelyä oli herran meno :D Ei toki sovi unohtaa erilaisten ötököiden vaaniskelua ja pyydystystä. Omistaja vaan sai toistuvia slaageja, kun luulin Leon ottaneen ampiaisen kiinni. Onneksi sitä ei tapahtunut. 
Sitten ehkä sellainen huomio, joka ei niin muita kiinnosta, mutta Leo on ensimmäinen kissani jolla ei ole minkäänlaisia ongelmia tehdä molempia tarpeitansa pihalle. Alustaksi käy sekä nurmikko että hiekka. Ensin ajattelin, että Leolla nyt tuli hätä ja kun ei sisälle heti päässyt niin siksi teki pihalle. Mutta sen jälkeen on toistuvasti tehnyt phalle niin ei kai tuota jätkää haittaa yhtään pihalle tehdä :D 

Osan juhannuksesta vietin veljien kanssa mökillä raippaluodossa ja kyllä itsellenikin tuollainen mökki meren rannassa kelpaisi :) Onneksi voi vierailla veljen mökillä :p

Vielä olisi pari viikkoa töitä jäljellä ja sitte pääsee kesälomalle. Toivon mukaan säät suosivat silloin lomailijaa. Luvassa on ainakin yksi kissanäyttely, mökki-reissu ja yhden viikon "talon"-vahti homma. Ehkä sitä pääsisi uimassakin käymään, jos vesi vaikka silloin olisi hieman lämpimämpää. Pari viikkoa sitten ainakin järvi-vesi oli aivan jäätävän kylmää vaikka hammasta purren tuli sitten talviturkki heitettyä pois.