"Sä olet lintu,
joka ei oppinut lentämään
Et siipiäsi koskaan oo päässyt käyttämään
Juopuneena Jumalat sun kohtalosi arpoivat"

Viime päivinä oloni ollut aika sekava. Jotenkin sitä pyrkii jatkamaan normaaliin tapaan, mutta ei sitä kykene olemaan täysillä mukana. Ja jotenkin sitä on hankala edelleen uskoa tapahtuneeksi. Koko ajanjakso tuntuu unelta ja sitä miettii, että onko kuvitellut kaiken. Vaikka samalla tietää totuuden ja myös tuntee sen. Leon ollessa läsnä tuntui siltä, kuin Leo olisi aina ollut siinä vierellä. Useita vuosia kuukausien sijaan. Ja nyt tuntuu siltä, kuin kaikki olisi mennyt ohi silmän räpäyksessä. Mitä se oikeasti olikin, vain ohikiitävä tähdenlento taivaalla.

Nytkin istun koneen edessä ja aloitan useita lauseita, mutta en osaa jatkaa niitä, joten poistan ne. Tuntuu kuin jotain tulisi sanoa, mutta en tiedä mitä tai miten. Ehkä asian käsittely on vielä kesken.

Onneksi on nuo muut kissat, en tiedä mitenkä muuten saisin itseni liikkeelle aamuisin. Töihin ei huvita mennä vaikka toisaalta työ vie ajatuksia muualle. Taisi silloin Tomun menetyksen aikana olla samanlaisia tunteita töitten suhteen. Ja kyllähän se silloinkin aikanaan helpotti, niin luotan siihen, että niinkäy nytkin. Tunteet selkenee ja kykenee ajattelemaan taas eteenpäin. Ja toivon mukaan jonain päivänä kykenen ja saan jälleen nauttia kissanpennun touhuista.