"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen." Hämmästyttävää kuinka tuo laulu on iskostunut muistiin kouluvuosilta. Laulu on ollut aina se kesäloman merkki ja on hassua kuinka suuri kohu tuostakin laulusta aina nousee tähän aikaan vuodesta. No, eipä se toisaalta tässä nykymaailmassa pitäii ihmetyttää. Kaikesta tehdään nykyään niin vaikeaa...

Omalle kohdalle tuota laulua ei sentään enää laulettu :D Toivon mukaan enää ei tarttekaan koulun penkillä istua. Eihän sitä toki ikinä tiedä, jos jotain hullua päähänpistosta lähtee toteuttamaan, mutta niin ei ainakaan taatusti lähivuosina tule tapahtumaan. Sen sijaan nuorin veljistä sai tänään tai eilen oikeastaan päätökseensä oman koulutuksen. Töitäkin on kuulemma heti tiedossa ja tietenkin hän oli piikittelemässä palkallansa, joka toki on huomattavasti korkeampi kuin omani tai itseasiassa kenelläkään muulla tämän perheen "lapsilla".  Ei siinä mitään, hyvin tehty nuorimalta. Kaippa sitä pitäisi uskoa, että tuohonkin päähän on jossain vaiheessa jotain järkeä tulllut. Vaikka tokikin kun katsoo tuossa vieressä krapulaana pois nukkuvaa veljeä niin pitää ehkä vähän miettiä vielä sitä järjen saapumista :D

Tuli kokeiltua tällä viikolla myös köysilaskeutumista. Laskeutumiskohteena oli Pyynikin näkötorni. Matkaa alas oli 26m ja sää suosi, kerrankin :) Yllyttäjänä toimi Tia, joka oli pari viikkoa aiemmin kokeilemassa ja nauttinut suuresti kokemuksesta. Olihan se kyllä kokemus. Olin niin keskittynyt siihen laskeutumiseen, että en kyllä maisema tai mitään muuta ehtinyt katselemaan. Pitäis oikeastaan mennä toisenkin kerran, jotta ehtisi vähän muutakin ajattelemaan laskun aikana kuin "missä kädet, löysäänkö köyttä, mihin laitan jalat seuraavaksi" jne. En toki tiedä uskaltaisinko otattaa esim. samanlaista kuvaa itsestäni kuin Tia eli siis kädet irti narusta x-asennossa :D Se vaatis aika lailla uskalluksen keräämistä.